Archive for elokuuta 2010

Makuja Tapiolassa 26.-28.8.

Kipiläiset polkuveneilyttivät ja pomputtivat espoolaisia Tapiolan syystapahtumassa. Tekijöitä saatiin kasaan huimat 21, hyvä Kipi! Taas saadaan ihan kiva summa rahaa tilille. Kiitos isosti jokaiselle osallistujalle (etenkin niille, jotka ahtoi itsensä siihen Haribo-nalle pukuun).

Aiheina: , , , | Kommentoi

Sinkkiä sinne minne ei aurinko paista, paljoa

Meikä kävi sinkkiostoksilla Capellaa varten kun tuo vanha uhrimetalli oli uhrannu itsensä jo viikkoja sitten kalaverkoille. Arvasin kaupassa potkurin akselin läpimitan tarpeeksi lähelle joten pääsin sukeltelemaan hyiseen ja sotkuiseen meriveteen sitä sinkkimorkälettä asentamaan. Parikymmentä pulahtelua ees ja taas puuromaisen kirkkaassa vetehessä piilottlevan potkurin luokse tuottivat saldoksi kevyen hypotermian allekirjottaneelle ja sinkin epävarmasti paikoilleen yhdellä ruuvilla ja varmistusnarunpätkällä. Huomenna tai ylihuomenna täytyy pistää uutta matoa koukkuun kun on pikkasen enempi ruumiinlämpöä taas päällä.

Aiheina: , , , | Kommentoi

29.8 EPT:n rantalentopalloturnaus, 1hlö

Kenttä oli aamulla lammikko.

Kylmää hiekkaa housuissa.
Kaikki päätyi silti parhain päin ja voittajaksi selvis LouPa.

Aiheina: , | Kommentoi

27.8 - 29.8 IRC-luokan purjehduksen SM kisat

Touchdownin über pro gastina Jouko, Sami, Lauri, Juha, Joeri ja Teemu

Onneksi ei oltu vikoi kisoissa ja voitettiin ainakin itsemme. ainakin henkilökohtaset mäkkihampurilaisten syöntienkat alla noin lyhyeeseen aikaväliin.

ja sit lisäks oli EPSin keskiviikkokisat 25.8, jossa oli nää muut paitsi Sami ja Juha

Kommentoi

26.8. Purkua

Neljä rohkeaa johtajaa tarttui toimeen ja uskaltautui tutkimaan kololle läjitettyjä kesäleirikamoja. Ei saatu vielä hommaa loppuun, mutta huima askel ainakin eteenpäin.

Aiheina: , , , | 3 kommenttia

Haku