Archive for helmikuuta 2011

Vuosikokous 28.2.2011

Kipin 33. vuosi pyöräytettiin virallisesti käyntiin Espoonlahden kirkolla kuudentoista hengen voimin. Hallituksessa tänä vuonna istuu Juha, Vipi, Sami, Camilla, Joeri, Jouko ja Jarno. Lihanuijaa heiluttelee edelleen allekirjoittanut ja rahoja vartioi tuttuun tapaan Joonas. Maijan sihteerinmantteli periytyi Monnalle. Kiitos edelliselle hallitukselle ja Maijalle huikeudestaan. Uusi hallitus kokoontuu ensimmäisen kerran 13. maaliskuuta Samin luona, jeesss!

Aiheina: , , | Kommentoi

Meripartioilta 16.2. 4 hlö

Partioasemalla höntsäiltiin muiden meripartiolaisten kaa ja mukavaa oli. Jubailtiin eskaaderista, Satahangasta, turkulaisista ja korruptiosta.

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa.

Aiheina: | 2 kommenttia

Meripartiojohtajapäivät 12.-13.2. Lappeenrannassa

Meripartiojohtajapäivillä lippukuntaamme edustivat Raudasojan sisarukset Satu ja Jouko. Antoisimmat keskustelut käytiin "partio purjehduksella" otsikolla ja vuonna 2013 tulevan Satahangan tavoitteiden osalta. Ensi kesän suomalaisten yhteisestä eskaaderista Ruotsin Jamboreelle pidettiin kokous, jossa päätettiin yhdistyä kansaiväliseen armadaan 27.7. ja saapua heidän kanssaan yhtämatkaa Åhusin satamaan 28.7. Lisäksi päätettiin käyttää yhteistä tapahtumamerkkiä ja -viiriä. Tapahtumassa oli myös ulkomaalainen vieras Ron Brown Tanskasta.

Aiheina: | Kommentoi

Hallitus 13.2.

Hallitus istu ihan melkein viimeistä kertaa nykyisellä kokoonpanollaan Maigalla iki-ihanalla Torkkelinmäellä neidin uudessa kotikolossa. Tuttuun tapaan herkkuja ja mukamas sikana asiaa.

Meitä tais olla 8.

Kommentoi

Tapiolan talvirieha



Puppe seikkaili Stockalla, Skiitulle kasvoi häntä ja Föön mahtui toiseen lahkeeseen.

Kommentoi

Haku