Viimeinen viikonloppu ennen koulujen alkua purjehdimme yhdeksän hengen voimin Capellalla mukavassa leudossa, n.5m/s, tuulessa. Kipiläisten lisäksi mukana purjehduksella oli Jari Siiskonen Memestä yhtenä johtajana. Perjantaina suuntasimme Lähteelään, jossa ilmeisesti kukaan mukana olleista lapsista ei ollut käynyt aikaisemmin. Lauantaiaamuna aamiaisen jälkeen Pyry, lintukirja, kahdet kiikarit ja lapset menivät tutustumaan lintutorniin, mutta kuulemma tornista ei nähnyt merelle lainkaan ja bongatut linnut jäivät vähiin.
Lintutornin jälkeen ohjelmassa oli uimista veneen perässä fendarilautalla. Ihan kaikki eivät viileään veteen uskaltautuneet, mutta Erica ja Mikla viihtyivät lautalla useamman hetken. Porkkalan kaupalta ostimme vehnäjauhoja ja hilloa illan lettuja varten. Sarasteella Meripartiokylän iltaohjelmassa oli yhtenä rastina kalojen tunnistusta ja samoilla laminoiduilla lapuilla testattiin osallsitujien osaamista. Mikla, Miittu ja Mikael tunnistivat vaaditut viisi meressä elävää kalaa ja saivat merkinnän omaan suoritusvihkoonsa!
Porkkalasta purjehdimme Pihlajasaareen useamman tunnin ja tuuli loppui kesken, joten melkein puolet matkasta mentiin moottorilla. Lasten suosikkileikiksi muodostui solmusykkyröiden tekeminen köysiin ja ajanottaminen siitä, kuinka kauan toisella kestää solmun selvittäminen. Saapuessamme Pihlikseen oli yllätykseksemme Memen Sinensis myös laiturissa! Laiturilta löytyi myös pallo, joka otettiin käyttöön jalkapallon ja koppipallon pelaamiseen. Lettutaikinaa oli kerrankin tarpeeksi, sillä emme jaksaneet syödä kaikkia lettuja, vaan loput eltut jäivät aamiaiselle.
Sunnuntaina teimme retken Pihlajasaaren toiselle puolelle katsomaan linjataulua. Olihan se melko iso, muttei ihan niin iso kuin muistelin... Mutta pääsi siihen kuintekin kiipeämään. Takaisin veneelle tullessa päädyimme poimimaan vadelmia, joita oli yllin kyllin.
Kivenlahteen palatessamme saivat Mikla, Miittu ja Iiris suoritettua meritaito I-merkin viimeiset puuttuvat suoritukset ja siihen oli hyvä päättää lomanloppupurjehdus. Nyt odotellaan lippukunnan synttäreille asti merkkien saamista.

Lähetä kommentti